Katsoin ajankohtaiseksi kirjoittaa sellaisesta asiasta, josta kärsitään usein hiljaa ja oireiden kanssa yritetään pärjätä kotihoidoin turvin turhan pitkään. Kyse on ummetuksesta. Ummetus on vaaraksi sinulle – hoida ruokavaliolla suolistosi kuntoon estääksesi ummetuksen tulemista.
Ummetus on vaaraksi sinulle – hoida ruokavaliolla postaukseni ei ole tarkoitus pelotella ketään vaikka otankin esille hyvin vakavia asioita. Haluan jakaa vain tietoa, kuinka vakavasta asiasta ummetuksessa on kyseessä.
Olen valmistellut sinulle loppuun yllätyksen, josta saat aiheeseen liittyen lisää apua suolistosi hyvinvointiin. Lue siis loppuun saakka ja ota tärkeimmät vinkit talteen oman vatsasi hyvinvoinnin takaamiseksi.
Ummetuksesta sairaalaan ja hätäleikkaukseen
Ummetus on monelle tuttu vaiva, etenkin vanhemmalla väellä. Onhan sitä ollut itsellänikin ja varmaan sinäkin olet joskus vaivasta kärsinyt. Siksi voikin todeta, että ummetus ei ole leikin asia. Joskus ummetuksesta voi tulla hengenvaarallisia tilanteita.
Ystäväni isoäidillä oli täpärä paikka jonkin aikaa sitten. Hänellä oli ollut ummetusta jo pitkään. Sitten, yhtäkkiä alkoi nousta kuumetta ja vointi huononi radikaalisti, jolloin oli aika lähteä sairaalaan ambulanssilla.
Sairaalassa hän joutui leikkaukseen, koska kova uloste oli puhkaissut suoliston ja poistunut suolistosta ulos aiheuttaen samalla verenmyrkytyksen. Pelastuminen oli täpärällä ja toipuminen siitä oli hidasta. Onneksi lääkärit onnistuivat pelastamaan ystäväni isoäidin ja nykyään hän voi jo hyvin.
Ummetukseen voi jopa kuolla jos sitä ei hoideta
Kaikille ei ole käynyt yhtä hyvin. Briteissä, Turo Cornwallissa, 16 vuotias oli kuollut sydänkohtaukseen. Hänellä oli wc:ssä käymisen fobia, joka johti siihen, että hän kuoli pidätettyään ulostamista 8 viikon ajan. Ei tosiaan tarvitse nyt säikähtää, koska suurimmat ongelmat aiheutuvat pidempien aikojen päästä. (1)
Tuossa ajassa ulostemassaa oli kertynyt jo niin paljon, että se oli painanut sisäelimiä pois paikoiltaan ja ahdisti sydäntä. Ei mikään ihme, että siihen voi kuolla. Ulosteen mukana kehosta poistuu kaikki myrkyt ja, jos ei ulostusta tapahdukaan, ne voivat imeytyä suoraan verenkiertoon aiheuttaen verenmyrkytystä, ilman ulosteen poistumista suolistosta. (1) (2)
Tämä antoi minulle ajattelemisen aihetta. Olinhan aina kuullut, että ummetuksesta voi olla terveyshaittoja. Silti ajatus siitä, että ummetuksesta voisi koitua hengenvaaraa antaa aihetta tutustua ummetukseen. Lisäksi on hyvä tutkia miten ruokavaliolla voi välttää ummetuksen tuloa.
Yleisesti ummetuksesta löydettäviä lukuja:
- 2,5 miljoonaa amerikkalaista kärsii ummetuksesta (4)
- Terveillä aikuisilla haitallista ummetusta on 1-6 ihmisellä sadasta (4)
- Vähän liikkuvilla vanhuksilla ummetusta on 8 ihmisellä kymmenestä (4)
- Suoli tyhjenee 8-72 tunnin välein (4)
- Mikäli suoli tyhjenee harvemmin kuin kolmen päivän jälkeen kärsit ummetuksesta (4)
Ummetus on siis varsin yleistä. Syitä ummetuksen muodostumiseen on monia. Uloste saa viimeisen muotonsa kolonnin läpi kulkiessaan, kun ruuassa ollut neste imeytyy kehoon ja muodostaa ulostemassan, joka jatkaa matkaansa sigmasuolen kautta peräsuoleen ulostumista varten. (5)
Jos massa on liian kauan kolonnissa, massa voi kuivua liikaa muodostaen siitä kovan ja sen liikkuminen suolistossa vaikeutuu. Sillä on vielä pitkä matka suolistoa pitkin peräaukolle, josta se sitten poistuu kehosta. (5)
Lue lisää suolistosta ja sen toiminnasta täältä.
Syitä ummetuksen syntyyn
Niinkin yksinkertaiset asiat, kuten stressi, rutiinin muutos sekä muut olosuhteet, jotka hidastavat ulosteen liikkumista suolistossa, hidastaen peräsuolen lihasten supistelua, voivat johtaa ummetukseen. Lisäksi, jos sinulla on vähentynyt tarve käydä ulostamassa, voi johtaa ummetukseen. (6)
Yleisimpiä syitä ummetukseen ovat:
- Vähäkuituinen ruokavalio, kuitua liian vähän ja liian yksipuolisia esim. 1-2 kuitulajia
- Runsas lihan, maitotuotteiden tai juuston syönti ilman riittävää kuidunsaantia
- Nestehukka
- Liian vähäinen liikunta
- Suoliston lihaksiston supisteluiden viivästyminen
- Matkustaminen
- Rutiinin muutokset
- Raskaus
- Lääkkeet kuten kovat opioidi-kipulääkkeet, psyykelääkkeet ja rautavalmisteet (6) (4)
Syy, miksi pitäisi käydä ulostamassa aina, kun tarvetta ilmaantuu, on se, että suolisto oppii sinun rytmisi. Jos lykkäät aina wc:ssä käyntiä, se pystyy näin ollen myös harventamaan tarvettasi käydä ulostamassa. Tämä voi aiheuttaa sinulle ummetusta. Jos ummetusta ei heti tule, sitä voi ilmaantua herkemmin myöhemmällä iällä. (4)
Ummetuksen tulemista jouduttavat myös erilaiset aineenvaihduntasairaudet, kuten kilpirauhasen vajaatoiminta. Lisäksi ummetus on yleistä psyykeen häiriöissä, kuten masennuksessa, jolloin vatsan toiminta voi olla hidastunut. Lisäksi suolistollisissa ongelmissa kuten IBS-ärtyvän suolen oireyhtymässä. (3)

Ummetus tulee helpommin jos kuulut kohderyhmään
Sinulla on suurempi mahdollisuus saada ummetusta, jos olet yli 65 vuotias, vuodepotilaana, raskaana, olet nainen tai lapsi. Tietysti kaikilla riskiryhmään kuuluvilla on omat syynsä. Vaikka kohderyhmässä on erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä, pohjasyyt monesti yhtenevät.
Ikääntyessä sinulle voi tulla myöhemmällä iässä herkemmin ummetusta. Miksi näin on? Ikääntyneillä ihmisillä liikkuminen on monesti haasteellista, kun lihaksisto ei ole enää, mitä ennen, ja niveletkin kolottavat. (6) (7)
Lisäksi syöminen on monesti vähentynyt vähäisemmän liikkumisen vuoksi tai suun terveysongelmien takia. Lisäksi nesteiden vähentynyt juominen päivän aikana voi aiheuttaa itsessään ummetusta. Iästä huolimatta kuidut ja neste pitävät suolistoa kunnossa.(6) (7)
Eikä pidä unohtaa mahdollisia sairauksia, joita on ehtinyt kertymään vuosien varrella. Näihin sairauksiin on usein myös lääkkeet ja tunnetusti lääkkeet sekoittavat suoliston tasapainoa. Tuloksena voi olla ummetusta. (6) (7)
Vastaavasti vuodepotilailla liikkuminen on vähentynyt, jolloin suoliston supistukset ovat heikentyneet. Lisäksi vuodepotilaaksi joutumisen syy, kuten sairaus, leikkaus tai onnettomuus monesti aiheuttavat stressiä, joka myös aiheuttaa ummetusta. (6) (7)
Raskausaikana ummetusta on yleisemmin viimeisen kolmanneksen aikana. Liikunta alkaa vähenemään ja kohtu painaa suolistoa, jolloin suolistossa liikkuvat ulosteet pääsevät liikkumaan huonommin. Viimeisellä kolmanneksella keho tuottaa jo kohdun supistelua estävää progesteronihormoonia, joka samalla vaikuttaa suoliston supistelun toimintaan, vähentäen sitä. (5) (8)
Naisilla ummetusjaksot ovat yleisempiä kuin miehillä. Tähän ilmiöön vaikuttavat naisien hormonien heittelyt ja tietysti osansa on myös huonosti sulavilla ruuilla. Kiire arjessa aiheuttaa erityisesti naisilla monenlaisia stressitiloja, joka on yksi ummetuksen aiheuttajista. Kiireen keskellä ei välttämättä aina ehditä liikkua säännöllisesti tai edes satunnaisesti, joka osaltaan altistaa myös ummetukselle. (9)
Lapsilla voi ilmaantua toiminnallisia ongelmia ulostamisessa. Se on yleisempää pojilla kuin tytöillä. Syitä on monia. Se voi johtua ruokavaliosta, pottaharjoittelun protestoinnista johtuvaa panttaamista ja lapsi voi pantata myös edellisen kivuliaan ummetuksen aiheuttamasta ulostamisesta. (8) (10)
Pitkäaikainen ongelma ei välttämättä näy arjessa ja saattaa esiintyä pääsääntöisesti vatsakipuna. Vanhempien on tärkeää huomata lapsen ummetus, koska hoitamattomana se yleensä pahenee eikä yleensä parane itsestään. Harvoin löydetään syitä lasten ummetukselle. (8) (10)
Kuten jo ihan alkupuolella totesin, voi ummetuksesta saada hyvinkin vakavia, leikkaustakin vaativia toimenpiteitä. Mikäli oireita ei hoideta, se voi olla hengenvaarallinen tila. Kenenkään ei kannata kärsiä ummetuksesta vaan kotihoitojen pettäessä tulee lähteä lääkäriin. (11)
Kuinka sitten ennaltaehkäistä ummetusta
Omista elämäntavoistasi on paljon kiinni, saatko ummetusta vai et. Ja tiedän, että kaikille, ummetusta ehkäisevä elämäntapa ei välttämättä ole helppoa. Muutoksesi oikeaan suuntaan ei välttämättä ole niin iso harppaus, miltä se saattaa nyt tuntua. Monesti apua on saatu jo siitä, että annetaan riittävästi ymmärrystä lisäävää informaatiota, miksi mikäkin toiminto vähentää tai lisää riskiä ummetuksen syntyyn.
Voit käydä lukemassa kirjoittamani vieraskynäpostauksen suoliston hyvinvoinnista ja sen terveyden edistämisestä täältä.
Jos et saa apua tästä postauksesta, voit mennä sivustoni etusivuille ja siitä ajanvaraukseen, josta voit varata ajan minun vastaanotolleni. Autan sinua löytämään sinulle sopivat muutokset ruokavalioosi. Voit myös mennä suoraan ajanvaraussivulleni tästä.
Löysin hyvin kattavan listan aiheesta Mayo Clinicin sivuilta, jossa on muutenkin kattavasti tietoa ummetuksesta. Heidän sivuilleen pääset tästä. Suomennettu lista löytyy kuitenkin tästä alta.
Mayo Clinic mayoclinic.org
Seuraava voi auttaa sinua välttämään kroonisen ummetuksen kehittymistä.
- Sisällytä ruokavalioon runsaasti korkeakuituisia ruokia, mukaan lukien pavut, vihannekset, hedelmät, täysjyväviljat ja leseet.
- Syötä vähemmän ruokaa, joissa on vähän kuitua, kuten jalostettuja ruokia sekä maito- ja lihatuotteita.
- Juo paljon nesteitä.
- Pysy mahdollisimman aktiivisena ja yritä saada säännöllistä liikuntaa.
- Yritä hallita stressiä parhaasi mukaan.
- Älä välttele vessassa käyntiä, se pahentaa tilannetta.
- Yritä luoda säännöllinen aikataulu suoliston liikkeille, etenkin aterian jälkeen.
- Varmista, että lapset, jotka alkavat syödä kiinteitä ruokia, saavat runsaasti kuitua ruokavalioon.
Ummetus on vaaraksi sinulle – hoida ruokavaliolla itseäsi mahdollisimman pitkälle. Keinot eivät ole ylitsepääsemättömiä vaikka lista onkin pitkä millä ummetusta voi estää. Mitä useampaa listan kohdasta on käytössäsi sitä todennäköisempää on, että vältyt ummetukselta.
Olen kirjoittanut jo aiemmin suoliston hyvinvointiin liittyen postauksia. Monikin asia auttaa suolistoa voimaan paremmin, joka myös samalla estää ummetuksen syntyä siinä sivutuotteena. Suoliston hyvinvoinnin ymmärryksen lisäämisestä kannattaa lukea täältä ja Omega 3 rasvahappojen toiminnasta suoliston hyväksi kannattaa lukea täältä.
Summa summarum
Ummetus on todella ikävä vaiva, kun sitä sattuu tulemaan. Vielä ikävämpää on se, että ummetusta olisi kroonisesti ja joutuisi kärsimään siitä usein. Ummetus hallitsee päivääsi ja tekee sinut huonolla tuurilla kipeäksi. Niin kauan, kun ummetus häiritsee, se vie huomiotasi muusta tekemisestä.
Ummetus on vaaraksi sinulle – hoida ruokavaliolla postaukseni oli tärkeä näkökulma suolistosta silloin kun se ei voi hyvin. Tämä korostaa ehdottomasti sitä, miten tärkeää on huoltaa suolistoa monipuolisesti.
Ummetus on kuitenkin varsin yleinen. Vaikka en ole usein ummetuksesta kärsinyt, niin nekin vähäiset oireet hävisivät elämäntaparemonttini myötä, jonka tein tässä parin vuoden sisällä. Elämäntaparemontti tuli tehtyä muita syitä varten ja ummetuksen häviäminen oli siihen mukava bonus.
Ruokavaliolla ja liikkumisella on siis erittäin suuri merkitys suoliston toiminnalle. Siihen auttaa myös, jos ymmärtää mitä tapahtuu missäkin vaiheessa suolistoa. Kyse ei ole rakettitieteestä. Ihan perusasioita. Tosin pitäähän nämä perusasiat ensin oppia jostakin.
Itse kirjoitan paljon suolistosta ja pidän aiheesta aika-ajoin myös luentoja. Jos olet sähköpostilistallani, saat kyseisiin luentoihin kutsun ensimmäisten joukossa, mikäli haluat tulla katsomaan sitä verkkoluennoilleni.
Sehän on nyt faktaa, että kaikki samat konstit eivät sovi jokaiselle. Olen sanonut tämän usein, mutta olemmehan yksilöitä. Se, mikä toisella toimii loistavasti, ei toiselle tuottanut välttämättä mitään vaikutusta. Ummetuksen hoidossa eivät yksittäiset asiat ole niinkään suuressa merkityksessä vaan kyse on pikemminkin kokonaisuudesta.
Lahjani sinulle rakas lukijani:
Kiitos, kun luit tänne saakka. Haluan palkita sinut valmistamallani lahjalla, josta saan jatkuvasti hyvää palautetta. Kuten tänään kävimme läpi, on tärkeää tietää, miten ruokkii suolistoa, jotta voimme paremmin.
Minä, jos kuka tiedän, että tietoa on saatavilla valtavasti. Etsin tietoa jatkuvasti netistä. Silti relevantin tiedon, eli oikeasti tutkitun tiedon löytäminen voi olla haastavaa, kun moni kirjoittaa aiheesta ilman syvempää tutkimusta sen taustalla.
Sinun onneksesi perustan kirjoitukseni ammattikirjallisuuteen ja tieteeseen, jolloin sinun ei tarvitse lähteä etsimään tietoa internetin valtamerestä.
Näillä vinkeillä, jotka paljastan nyt sinulle, on ollut itselleni erittäin suuri apu. Pari helppoa kikkaa, jotka muuttivat minun hyvinvointia radikaalisti muutamissa viikoissa. Kun aiemmin puhuin tekemästäni elämäntaparemontista, nämä vinkit olivat avainasemassa.
Ei elämäntaparemontin tarvitse olla suuri tai vaikea. Pitää vain tietää, mitä muuttaa. Elämäni ei siis muuttunut, pikkuista rutiinia lukuun ottamatta, juurikaan ellei parempaa oloa ja parantunutta terveyttä lasketa mukaan.
Tilaa siis alla olevasta kuvakkeesta sinulle tekemäni opas Suoliston hyvinvoinnista. Siinä on kolme parasta ja ehdottomasti helpointa kikkaa, joilla saat taltutettua vatsaasi. Muista toki, että jokainen meistä on yksilö eikä tuo viikko välttämättä päde kohdallasi.
Se saattaa kestää kuukauden tai parikin. Jos siis lähdet testaamaan vinkkejäni, jotka pystyy myös tieteellä perustelemaan, niin olethan maltillinen ja testaa parisen kuukautta.